- Sotilaat kuulemma käyvät aina edellisiä sotia ja poliitikot ratkovat edellisiä kriisejä. Jos ylipäätään ratkovat.
- Niinhän se taitaa olla. Kun tulee eteen tilanne, jossa täytyy tehdä jotakin, yritetään ensin edellisen kerran opeilla, mutta maailma on muuttunut ja ne opit enää harvoin pätevät sellaisenaan. Historian yleiset lainalaisuudet tietysti pätevät, jos niitä onnistutaan tunnistamaan, mutta vanhojen reseptien kopioiminen sellaisenaan ei juuri koskaan toimi. Uudet opit sitten opetellaan kantapään kautta. Kriisien väliset tasaiset väliajat yleensä seilataan kuin ajopuu ajan virrassa, ennakoimatta ja suunnittelematta.
- Vähän tuohon malliin tämä EU:kin on toiminut, tai pikemminkin jättänyt toimimatta. Kun Neuvostoliito romahti ja sen aseet ruostuivat, tuudittauduttiin siihen uskoon, että maailmaan on koittanut rauhan aika eikä aseihin eikä armeijoihin enää tarvitse käyttää rahaa. Ja hyvähän se niin olikin niin kauan kuin sitä kesti. Mutta kun Venäjä sitten ryhtyi käyttämään taloutensa resurssit uusien aseiden tekemiseen, armeijan kasvattamiseen ja Neuvostoliitosta irtautuneiden valtioiden takaisin havittelemiseen, EU:n puolella nukuttiin edelleen Ruususen unta eikä suostuttu näkemään, minne ollaan menossa, saati että asiaan olisi reagoitu millään käytännön toimilla. Kyllä siihen Venäjän varustautumiseen olisi pitänyt vastata. Tietysti kaikessa sovussa ja ystävällisyydessä mutta tuotantokapasiteettia kasvattaen ja varastoiden tasosta huolehtien.
- Mitä oikein meinaat tuolla sovussa ja ystävyydessä varustautumisella. Eikös se ole vähän ristiriitainen juttu.
- Ehkä mielessä kävi Teddy Rooseveltin ohje “speak softly but carry a big stick”. Riitaa ei pidä haastaa mutta on pidettävä huoli siitä, että takana on sen verran voimaa, että naapurikin miettii kahteen kertaan, kannattaako ruveta riitaa haastamaan. Se päinvastainen toimintamalli on tietysti se, että pidetään hirmuista meteliä mutta sanojen takana ei sitten olekaan mitään voimaa. Siinä sitten vastapuoli helposti tokaisee, että ”mitäs sä noita naruja heiluttelet, kun ei ole solmujakaan päissä”.
- Valitettavasti taitaa todellakin olla niin, että Euroopassa tuudittauduttiin siihen uskoon, että onhan NATO ja sen asetuotannosta ja varastojen kerryttämisestä huolehtii USA. Jos siis paha paikka tulee, pyydetään tai ostetaan USA:lta se, mitä tarvitaan, koska sillä kyllä kapasiteettia riittää. Harmillista vain, että silloin ei ole ymmärretty sitä, että kokonaan ulkopuolisen toimittajan varaan jättäytyminen ole koskaan viisasta. Nyt se on sitten nähty, kun on jouduttu huomaamaan, että ei se USA välttämättä olekaan aina niin aina aulis ja luotettava liittolainen, joka kantaa vastuun niistä asioista, joita täällä ei viitsitä itse hoitaa. Eikä asiaa lainkaan helpota, jos se joutuukin tilanteeseen, jossa se katsoo tärkeämmäksi varata suurimman osan kapasiteetistaan Kiinaa vastaan varustautumiseen tai hinnoittelee palvelunsa tähtitieteellisiin lukemiin.
- Tulee mieleen se sanonta, jonka mukaan viisaat osaavat ennakoida, tavan talliaiset oppivat kantapään kautta ja tyhmät eivät opi silloinkaan. Euroopassa oli kyllä tietoa ja oikeastaan nähtiinkin, mihin suuntaan Venäjä on menossa ja mihin suuntaan USA on menossa, mutta se tieto ei vaikuttanut politiikkaan, politiikan tekemiseen, käytännön toimintaan. Puheita kyllä pidettiin, lausuntoja annettiin ja kirjoiteltiin paheksuvia juttuja niin Putinin kuin Trumpinkin touhuista, mutta käytännön politiikassa se ei millään tavoin näkynyt ennakoivana toimintana. Eihän sillä, että puhujapöntöstä lausutaan tai lehtiin kirjoitellaan, että ”tuo on nyt sellaista toimintaa, jota me emme pidä hyvänä emmekä oikeastaan hyväksyttävänäkään” ole mitään merkitystä, jos samalla ei ryhdytä varotoimiin sen varalta, että ne pahalta näyttävät kehityskulut aivan oikeasti toteutuvat. No, tässä sitä nyt ollaan puhtaan kaulan kanssa. Mahtaako tämäkään oppitunti poikia mitään käytännön toimia, joitakin lyhyen aikavälin reaktiivisia toimia mahdollisesti lukuun ottamatta.
- Minkälaisia toimia mahdat miettiä.
- Niitä lyhyen aikavälin reaktiivisia toimia ovat tietysti sellaiset, kuin asetuotantokapasiteetin kasvattaminen, uusien asejärjestelmien kehittäminen ja muut vastaavat sekä rahoituksen järjestäminen tälle kaikelle. Ne ovat kyllä ehdottomasti tarpeellisia asioita ja niiden ympärillä tulee varmasti tapahtumaan yhtä ja toista, mutta kuinka nopeasti ja missä laajuudessa on tietysti oma kysymyksensä. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin ne toimet toteutuvat hitaasti, varovaisesti ja haparoiden.
Isompi pitkän aikavälin kysymys koskee itseään EU:ta, sen tehtäviä ja luonnetta. Aikoinaan se oli talousyhteisö ja toimi sellaisena jokseenkin siedettävästi, ehkäpä jopa kohtuullisesti. Nyt se yrittää olla jonkinlainen arvoyhteisö, jossa ”yhteisiä arvoja” yritetään tunkea jäsenvaltioille ja kansalaisille von Oben. Siinä on melkoinen totalitarismin maku, vaikka sitä yritetään erilaisin korupuhein peitellä. Taloudellista toimintaa kahlitaan jatkuvasti lisääntyvällä byrokraattisella sääntelyllä, josta se usein mainittu pullonkorkkidirektiivi on hyvä esimerkki. Valtaa kyllä yritetään keskittää Brysseliin, mutta mitä sillä vallalla tehtäisiin, kas siihenpä ei enää olekaan mitään vastauksia eikä piirustuksia, ei ainakaan sellaisia, jotka olisivat järkeviä ja kansalaisia hyödyttäviä. Erilaisia moralisoivia mutta onttoja iskulauseita tietysti löytyy joka lähtöön.
- Kun sinä nyt tuossa pauhaat EU:n synneistä tai ainakin asioista, jotka sellaiseksi näet, mutta mitä sen sitten pitäisi mielestäsi olla?
- EU tai sen tapainen yhtymä on kyllä tarpeellinen, mutta oikeuttaakseen olemassaolonsa sen täytyy toimia jäsenmaidensa ja niiden kansalaisten hyväksi sekä muistaa vanha ohje, ensimmäiset asiat ensin. Kyllä päähuomio pitää kohdistaa tärkeimpiin asioihin ja panokset täytyy käyttää ensi sijassa niihin. Muihin asioihin voidaan paneutua ja käyttää panoksia sen mukaan kuin aikaa ja resursseja riittää. Talous ja turvallisuus ovat perinteisesti olleet ne ensimmäiset ja tärkeimmät asiat, eikä asia ole siitä muuttunut. EU:n pitää siis keskittyä ensi sijassa niihin ja se merkitsee melkoista muutosta nykyiseen menoon. Talouden osalta se ehkä merkitsee jossain mielessä paluuta juurille, siihen aikaan, kun firman nimi oli EEC, mutta turvallisuuden osalta se tarkoittaa ainakin osittain uutta ajattelua. Kun Sauli Niinistö joskus aikoinaan puhui yhteisen eurooppalaisen puolustuksen puolesta, sitä pidettiin silloin vähän outona puheena, koska Euroopan puolustus oli käytännössä Nato, johon Suomi ja Ruotsi tosin eivät silloin kuuluneet. Nyt näyttää kovasti siltä, että tarvitsemme sellaista järjestelyä, jossa Naton eurooppalainen siipi pystyy toimimaan itsenäisesti ilman USA:ta. Ja vastaavanlaisia ohjenuoria tarvitaan myös talouden hoitamiseen. Eurooppa on jäänyt jälkeen niin USA:sta kuin Kiinasta ja ilmeisesti monista muistakin maista niin uuden teknologia kehittämisessä kuin talouskasvussakin. Eurooppa on auttamattomasti jäämässä jälkeen. Ei täällä enää ole varaa tuudittautua siihen kuvitelmaan, että Eurooppa on rikas eikä meitä mikään uhkaa. Tuolta se saattoi näyttään vielä parikymmentä vuotta sitten, mutta ei näytä enää. Maailma on muuttunut sellaisella tavalla, jota täällä ei osattu – tai tahdottu – ennakoida ja nyt sitten täytyy oppia kantapään kautta. Toivottavasti edes siihen pystytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti